Minna Lindberg Sipoo / Helsinki

minna
Kuva: Fredrik Lindblad

Olen 25-vuotias opiskelija alun perin Nikkilästä ja lukiosta valmistuttua olen asunut eri paikkakunnilla. Ensiksi muutin Vaasan, jossa opiskelin kasvatustieteitä ja sieltä muutin Turkuun, tosin Itävallan kautta. Wienissä opiskelin kasvatustieteitä ja saksaa Pädagogische Akdemie des Bundes:issa jonka jälkeen siis jatkoin saksan filologialla Turussa.

Viime vuoden aikana olen tehnyt paljon töitä politiikan parissa, varisinkin ollessani Svensk Ungdom:in, RKP: nuorisojärjestön, puheenjohtaja. Valtakunnallisen politiikan jälkeen haluaisin nyt keskittyä kunnallispolitiikkaan Sipoossa. Tämän vaalikauden jälkeen on Sipoossa muutoksen ja uudistuksen aika – varsinkin kuin moni tuttu ja kokenut poliitikko on päättänyt jättää valtuuston. Minä uskon uudistukseen ja nuoriin, ja siksi päätin asettua ehdolle!

Sinun avullasi voin olla osa tätä muutosta ja uudistusta. Siksi toivonkin sinun antavan äänesi minulle. J Ota mielellään yhteyttä tai tule juttelemaan jos nähdään kylillä!

Terveisin,
Minna

Nämä muutaman ystävän kuvaukset antavat sinulle kuvan siitä, kuka minä olen.



Politisk kunskap, stort engagemang, aktivt kontaktskapande, mod och inkluderande ledarskap är förmågor som jag förknippar med min kollega och vän Minna Lindberg. Sibbo förtjänar det bästa – välj Minna till fullmäktige!

- Sara Eklund, Svenska Kvinnoförbundets ordförande



Minnan kanssa on aina ilo tehdä töitä ja viettää vapaa-aikaakin. Hän on erinomainen verkostoituja sosiaalisen ja iloisen luonteensa vuoksi.

- Riku Eskelinen, Keskustanuori



"Minna har varit en bidragande kraft i den europeiska och nordiska debatten där hon med integritet och positiv anda blivit en omtyckt och konstruktiv medarbetare i den europeiska liberala familjen. Hon är lojal och levererar. Vi behöver fler personer som Minna i politiken"

- Fredrick Federley, riksdagsledamot, Centerpartiet, Sverige





Tähän minä uskon

  • Solidaarisuuteen! – tasavertaisuuteen, kehitysapuun, demokratian kehitykseen, ulkopolitiikkaan joka perustuu rauhaan ja turvaa. Vapauteen ja demokratiaan, vapaaseen markkinatalouteen joka suosii kaikkia. Me tarvitsemme työvoima maahanmuuttoa mutta emme saa unohtaa integraatiota. Emme voi myöskään keskittyä vain rahalliseen kehitysapuun, vaan meidän tulee viedä muihin maihin myös osaamista (koulutusta, teknologiaa) ja muuta tukea. Emme saa vain tyhjentää ja hyödyntää kehitysmaiden osaamista vaan pitää tukea yrittäjyyttä.

  • Luntoon! Enemmän uusiutuvia energialähteitä – selkeä EI ydinenergialle! Ilmastonmuutosta vastaan pitää taistella – vaikkei se olisikaan kokonaan ihmisten tuottama. Me tarvitaan lisää kuluttajavaltaa joka taas vaatii kuluttajatietoisuutta.

  • De svenska rummen! Kaksikielisyys on rikkaus ja toimii jos myös omaa ruotsinkielisyyttä  vahvistetaan mutta unohtamatta toista äidinkieltä. Ruotsi toisena koulukielenä pitää olla oppilaille mahdollisuus ja sen valitsemista tulisi myös tukea. Jotta suomenruotsinkielisyys säilyy maassamme pitää myös palveluita tarjoa ruotsiksi ja pitää myös olla mahdollista elää ruotsin kielellä Suomessa.